19

Rasvaton maito on 70-luvulta lähtien ollut terveydestään huolehtivan ihmisen valinta. Rasvojen pelko alkoi voimakkaana tänä vuosikymmenenä, ja uskomus oli, että mitä vähemmän rasvaa ihminen sai, sitä parempi. Täysmaito oli pahasta, koska siinä on paljon rasvaa, kolesterolia ja kaloreita, ja täten se johtaa sydänsairauksiin. Näin meitä ohjeistettiin, ja ohjeistetaan edelleen.

rasvaton maito haitat

Tämä on kuitenkin tarua, ja uskomus jota suurin osa ihmisistä uskoo edelleen. Tässä artikkelissa osoitan, miksi rasvaton maito ei ole hyväksi ihmisille.

1) Se tehtiin tuottamaan rahaa, ei olemaan terveellistä

Kun rasva pelko alkoi 70-luvulla, kiitos erään epäpätevän tutkijan (Ancel Keys), romahti voin ja rasvaisen maidon kysyntä nopeasti. Meijerit ja maidontuottajat olivat kuitenkin tästä riemuissaan. Miksikö? Koska tämä ennen lähes teollisuusjätteeksi luokiteltu neste olikin nyt haluttua tavaraa!

meijeri

Ennen rasvaton maito syntyi, kun rasvaisesta maidosta tehtiin kermaa. Maidosta lähti rasva kerman mukana, ja jäljelle jäi rasvatonta maitoa. Tämä useimmiten heitettiin pois, koska kukaan ei halunnut sitä. Nyt kuitenkin miljoonat ihmiset halusivat tätä ylijäämätuotetta, ja kassakoneet alkoivat laulaa aivan uudella tavalla.

2) Siinä ei ole juuri yhtään ravinteita

Täysmaito  ja luontainen lehmänmaito ovat terveellisempiä keholle. Kalsiumin lisäksi niissä on mm. D-, A-, E- ja K-vitamiinia.

Rasvattomassa maidossa ei kuitenkaan ole yhtään K-vitamiinia, koska se on sitoutunut maidon rasvaan. Entäpä loput vitamiineista? Ne ovat kaikki rasvaliukoisia, joten vaikka niitä tuleekin rasvattoman maidon mukana kehoon, ne eivät jää sinne. Ne nimittäin tarvitsevat rasvaa, jotta keho voisi käyttää niitä. Ainoastaan juomalla maitosi jonkin rasvaisen ruoan yhteydessä, on näistä vitamiineista jotain iloa. Jos näin on, miksi juot ylipäätänsä rasvatonta maitoa?

3) Rasvaton maito ei ole "aitoa maitoa"

Kun maidosta poistetaan teollisesti rasva, jäljelle jää hieman sinertävää, ei kovin hyvämakuista ja vetistä litkua. Jotta siitä saadaan juoma- ja myyntikelpoista, täytyy siihen lisätä maitojauhetta valkaisemaan sitä ja tuomaan maidon makua.

maitojauhe

Ongelmana on se, että maitojauheen tekoprosessi tekee tästä jauheesta haitallista terveydelle. Prosessissa nestemäinen maito puristetaan pienten reikien läpi korkealla paineella, joka saa sen kolesterolin hapettumaan, ja synnyttää samalla myrkyllisiä nitraatteja juuri valmistuneeseen maitojauheeseen. Hapettunut kolesteroli kerääntyy hyvin helposti verisuonten reunamiin, ja täten kasvattaa sydänkohtausten riskiä tukkimalla suonia ajan kuluessa.

Kaupan päälle maidon proteiinit muuttuvat denaturoiduiksi prosessin aikana. Täten keholla on vaikeampi käyttää niitä hyödykseen, ja ne nostavat monilla tulehtuneisuutta kehossa. Tulehtuneisuus on toinen kroonisten sairauksien syntyä edistävä tekijä.

4) Se ei auta sinua pysymään solakkana eikä auta painonpudotuksessa

Tiedätkö mihin rasvatonta maitoa, tätä entistä ylijäämätuotetta käytettiin, ennen kuin sitä ruvettiin tuomaan kauppojen hyllyille? Sitä annettiin sioille, tavoitteena saada ne lihoamaan ennen teurastusta!

sika

Nykyään rasvaton maito on maidoista suosituin, ja moni ajattelee sen auttamaan pitämään kilot kurissa. Käsi ylös kuinka moni juo ikinä täysmaitoa lasista, tai edes näkee sitä tarjottavan esim. koulu- tai työpaikkaruokalassa? Kuitenkin Harvardin lääketieteellisen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että lapset, jotka joivat joko rasvatonta tai 1% maitoa, olivat lihavampia kuin täysmaitoa juovat lapset.

Samaa on havaittu myös aikuisilla. Rasvattomaan maitoon vaihtavat laihtuvat joskus jonkin aikaan, mutta painonpudotus ei ole pysyvää. Yksinkertainen syy tähän on se, että rasvaton maito ei ole täyttävää. Täysmaidossa olevat rasvat auttavat nälän loitolla pitämisessä ja lisäksi ne käynnistävät hormonien tuotanto prosessin, joka kertoo aivoille että olet syönyt riittävästi. Kun maidossa ei ole rasvaa, on sitä helpompi juoda enemmän, ilman että näläntunne häviäisi minnekkään.

5) Se ei suojaa sydänsairauksilta

Monet pitävät rasvatonta maitoa sydämelle terveellisenä, koska siinä ei ole kolesterolia ja rasvaa. Kuitenkin rasvan epäterveellisyys on todella vahva myytti, ja nykytutkimukset kertovat aivan eri tarinaa. Yhteys rasvojen syönnillä ja veren kolesterolilla sekä sydänsairauksilla on osoittumassa virheelliseksi. Yhä useammat tutkijat ovat yhtä mieltä asiasta, että tyydyttyneiden rasvojen syönti ei johda sydänsairauksiin, kuten on pitkään toitotettu. Ainoana oikeasti huonona rasvana voidaan pitää transrasvoja, joiden käyttöä jopa suositeltiin 80- ja 90-luvuilla

Tulokset vastaavat hyvin nykymaailmassa havaittavaa ilmiötä. Vaikka rasvaa on käsketty vähentämään, ja näin on myös kansan keskuudessa tehty, ovat sydänsairaudet vieläkin todella yleisiä, ja ihmiset entistä lihavampia. Vaikka maito ei yleensäkkään ole niin terveellistä kuin ihmiset ajattelevat, rasvaton maito on vielä kaikkein huonointa maitoa mitä ihminen voi juoda.

Jos kuitenkin haluat juoda maitoa, osta maitoa joka on mahdollisimman vähän prosessoitua. Parasta olisi luomu täysmaito. Tai sitten voit siirtyä juomaan maidon korvikkeita, kuten soijamaitoa.

Toivottavasti tämä artikkeli on saanut sinut pohtimaan tätä vanhaa uskomusta rasvattoman maidon terveellisyydestä. Rasvattomalla maidolla on monia haittoja, ja tästä syystä en suosittele sitä nautittavaksi. On olemassa parempiakin vaihtoehtoja, ja usein ne vielä maistuvatkin paremmilta.

Lähteet:

Harvard School of Public Health

“Heart Surgeon Speaks Out on what Really Causes Heart Disease"

 

 

Maitoallergia syntyy, kun ihminen on herkistynyt lehmänmaidon proteiineille. Se on siis eri asia kuin laktoosi-intoleranssi, jossa ongelmia aiheuttaa maidon sokeri eli laktoosi.

Maitoallergiaa esiintyy yleensä pienillä, alle kouluikäisillä lapsilla. Se alkaa usein siitä, että maidon proteiinia pääsee imeytymään suolistosta kehoon, ennen kuin lapsen suolisto on kehittynyt vielä käsittelemään sitä. Tämä johtaa vastareaktioon, josta syntyvät allergian oireet. Maitoallergia on perinnöllinen. Useimmiten lapset alkavat kasvaessaan taas sietämään maitotuotteita, mutta joskus allergia jää pysyväksi.

Maitoallergiaa on kuitenkin myös aikuisilla, joskin harvemmin. Heillä ainoaksi vaihtoehdoksi jää elää maidottomalla ruokavaliolla. Moni kuitenkin kestää probioottisista maitohappobakteereista tehtyjä valmisteita ja nämä voivat auttaa suolisto-oireiden kanssa.

Tavallisia oireita maitoallergikoille ovat erilaiset ihottumat, kuten atooppinen ihottuma ja nokkosihottuma, sekä erilaiset ikävät vatsavaivat. Näitä ovat esim. ripuli, vatsakivut ja oksentelu. Vatsavaivat ovat yleisempiä aikuisilla, kun taas lapsilla esiintyy useammin iho-ongelmia. Oireiden voimakkuus vaihtelee yksilöittäin, ja oireet saattavat ilmetä heti maidon nauttimisen jälkeen, tai vasta monen päivän kuluttua.

Maitoallergia todetaan kokeilemalla. Ihminen jolla epäillään olevan mahdollinen maitoallergia, lopettaa maitotuotteiden käyttämisen noin kuukauden ajaksi. Tämän jakson jälkeen palautetaan maito takaisin ruokavalioon, ja tarkkailaan miten oireet kehittyvät. Kokeilu pitäisi tehdä aina lääkärin valvonnassa, ja varsinkin lapsilla ei ole hyvä muuttaa ruokavaliota näin rajusti omin päin.

Maitoallergiasta kärsivän tulee poistaa ruokavaliosta kaikki maidosta valmistetut tuotteet. Näitä ovat maidon lisäksi mm. jogurtit, piimät, herajauheet ja kaseiini. Laktoosittomat tuotteet eivät muuta tilannetta, sillä ne poistavat vain maidossa olevaa sokeria, eivät siinä ongelmia maitoallergikoilla tekevää proteiinia. Lisäksi täytyy olla tarkkana valmistuotteiden kanssa. Monissa on käytetty ainakin jonkin verran jotain maitotuotetta. Voi ja margariini aiheuttavat joillekkin ongelmia, mutta toiset voivat niitä syödä. Tämä pitää itse testata.

Onneksi nykyään on kaupoissa paljon soija- ja muita tuotteita, jotka korvaavat perinteisiä maitotuotteita. On olemassa soijamaitoa, joka on melkein samanmakuista kuin lehmän maito. Lisäksi esim. kookoskerma tai kasvisrasva korvaavat hyvin maitopohjaiset kermat. Suurimmat ongelmat tulevatkin valmiiksi tehtyjen tuotteiden kanssa ja kyläillessä. Tällöin voi olla vaikea tietää ruoan valmistusaineita, ja usein asia selviää vain kysymällä tai lukemalla ainesluetteloa.

Osa maitoallergikoista voi helpottaa oireitaan totuttelemalla hiljaalleen maitoon. Tällöin henkilö nauttii hyvin pieniä määriä maitoa, ja antaa kehon tottua hiljalleen sen proteiineihin. Osalla ihmisistä siitä on apua, toisilla taas ei. Sitä voi kokeilla jos lääkäri antaa siihen luvan.